lauantai, 4. helmikuu 2017

Arjen mindfullnes eli kittaamista ja hiomista

Tapetinpoisto operaatio oli tosiaan aika suuri. Emme enää muistaneetkaan, että liisteriä vahvistamaan oli laitettu erikeeperiä, no jokainen joka on postanut ko. tavalla laitettua tapettia tietää miten pieninä mursina se lähti irti. Onneksi ukki haki tullessaan tapetinpoistoainetta, joka vähän helpotti rupeamaa.

Nyt tapetti on kuitenkin poistettu.

Arki remontin keskellä oli viimeksi huomattavasti helpomaa - pikkuneiti oli tuolloin vauva ja vauvaarjen sovittelu oli selvästi helpompaa kun kahden nyt jo isomman ja vauhdikkaamman kera. Mutta ei se auta kun step by step mennä eteenpäin.

Tämän viikonlopun teema on arjen mindfullnes eli reikien kittaaminen ja hiominen. Tavoite on, että saadaan pohjat kuosiin nyt viikonlopun aikana. Ensi viikolla olisi tavoite jo maalata. Tapettirupeama opetti nimittäin, että tällä kertaa maalataan, ei tapetoida. Seuraava vaihe lienee uunin korjaaminen, mutta tosiaan step by step, kunhan seinät saa maalattua helpottaa se ehkä henkisesti hieman kun saadaan yksi vaihe tehtyä.

Tiina

sunnuntai, 22. tammikuu 2017

Tapetin poistamista

lauantai, 21. tammikuu 2017

Keittiön purkamista

Remonttiblogi hyytyi satunnaisten remonttiyritysten myötä. Koko ajan on tehty jotain pientä, mutta suurempiin rutistuksiin ei ole ollut jaksamista ja aikaa.

Pakottava remonttitarve syntyi kuitenkin joulun aikana keittiöön sattuneen vesivahingon myötä. Siis sen keittiön, jota pieteetillä ja sydämellä remontoitiin alle kymmenen vuotta sitten ajan hengen mukaisesti. Mamman ja papan keittiönkaapit, jotka isoeno Pentti rakensi parikymppisenä viisikymmentäluvun alussa Sysmäjärvelle, on nyt purettu. Itku tuli useampaan kertaan kun niitä tyhjensin. Paitsi että se työmäärä ja kaaos mitä keittiö tyhjentäminen lapsiperheessä aiheuttaa, mutta myös se mikä pettymys oli purkaa se, jota niin lämmöllä rakennettiin - ja rakentamassa oli vielä niin moni, joka nyt on jo poissa.

Surutyön ja kaapista tippuvien murujen myötä helpottaa kuitenkin ajatella, muutamat keittiön toimimattomuudet saadaan samalla purettua. Lattia, jonka koiran kynnet naarmuttivat (tilalle paksu maalikerros VR:n harmaata) saadaan hiottua ja tapetti, joka pisti liikaa silmään, saadaan vaihdettua (yksiväristä tai pikkukukkaista, sinivoittoista). Yhtään tavaraa ei kanneta takaisin sisälle ennen kuin niiden todellinen tarve on saatu kartotettua ja pohdittua, onko oikeasti tarpeen (kymmenen pussia jo lähtenyt poistoon). Siitä tulee hieno! Toivotaan, että jo kesään mennessä voidaan juoda aamukahvit uusitussa keittiössä. Ehkä siihen jää kuitenkin hippunen vanhaa. 

Tiina

maanantai, 7. huhtikuu 2014

Kevään ja kesän suunnitelmia

Tämän kevään ja alkukesän agenda on ollut ja tulee olemaan turhien tavaroiden saaminen pois nurkista ja keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen, vaikka suunnitelma oli jo sama viime vuonna - ja paljon saatiinkin loppuun, on paljon vielä kesken. Talvi ja kevät on tyhjennetty varastoja meille tarpeettomista tavaroista ja tavoitteena olisi myös poltattaa vanha purkuluvan saanut pihasauna, vihdoinkin. Kunhan kaikki käyttökelpoinen on saatu sieltä talteen ja ympäröivät puut kaadettu, voidaan suunnitelma toteuttaa. Luvassa on myös pienimuotoista aidanrakennusprojektia. Sisäremonttia teimme talvella sen verran, että ruokasalin lattia hiottiin uudelleen ja vahattiin. Viimeksi se meni hieman häneiksi - kiitos sekä emännän että isännän, mutta nyt lattia on valmis ja listatkin paikoillaan. 

Eihän tästä mökistä työt lopu, mutta toisaalta, mitä sitä muuten tekisi, jos ei tätä? :)

Tiina

tiistai, 15. lokakuu 2013

Kertaus on opintojen äiti

Kerrataanpa. Kahdeksan vuotta sitten, päivälleen syyskuun 25. päivä muutti vanhaan kaavalla suojeltuun punaiseen kaksoisvahtitupaan Pohjois-Karjalassa uudet asukkaat. Isäntä etelän reissulta varsinaisesta pääkaupungistä ja emäntä maakunnan pääkaupungista, Joen yläjuoksulta löytyi siis yhteinen pytinki, jota ryhdyttiin remppaamaan, sukulaisten ja kylänmiehien avustuksella.

Kahdeksaan vuoteen on mahtunut vastoinkäymisiä: tupajumeja, kuolemankelloja, ruskolahoa, lattiasientä, vesivaurioita, sieniä keittiön lattiassa (maljakkaita, jos tarkkoja ollaan) mutta myös paljon ilonaiheita ja etenemistä. Paljon on tehty, mutta loputtoman paljon on tekemättä. Alakerta alkaa olla kertaalleen läpikäyty, viimeistelyjä on tekemättä, kuten kuistin sähköt puuttuu, listat muutamasta huoneesta jne. kuitenkin siis loppusuoralla - mitä nyt joitain kohtia on syytä jo käydä uudelleen läpi. Piharakennuksista on rempattu kaksi, joista varsinkin vanha navetta oli jo siinä kunnossa, ettei se olisi nähnyt seuraavaa kesää silloisessa olomuodossaan. Kolmannesta piharakennuksesta on ely-keskuksen avustuksella vaihdettu katto. Seuraava urakka onkin vuoden vaihteen jälkeen ko. rakennuksen sisäremontin aloittaminen ja jossain vaiheessa lapsimäärän kasvettua lienee tarve alkaa suunnittelemaan vintin asumiskäyttöön ottamista. Ennen sitä pienempiä ja suurempi muita projekteja voitettavana.